Simba Experience - Afrikan matkat

Simba logo

Simba Experience yrityksenä

Simba Experience on suomalainen valmismatkatoimisto, joka on kansainvälisesti toimiva matkailualan yritys. Meillä on tytäryhtiöt Keniassa, Tansaniassa, Malawissa ja Sambiassa. Toimimme lisäksi Angolassa, Namibiassa, Ruandassa ja Ugandassa. Kokemusta Afrikasta meillä on jo 70-luvulta lähtien, tästä syystä kutsumme itseämme rohkeasti itäisen ja eteläisen Afrikan asiantuntijoiksi.

Konseptiimme kuulu asiakkaidemme yksilöity palvelu, jonka tavoitteena on tarjota matkoja jotka ovat sisällöltään monipuolisempia, aikatauluiltaan joustavampia ja kokemuksina elämyksellisempiä kuin perinteiset pakettimatkat. Haluamme antaa mahdollisuuden omaan rauhaan ja aikaan, asiakkaidemme niin halutessa.

Näitä tavoitteita tukeaksemme, Simba Experience vastaa matkan suunnittelusta yhdessä asiakkaan kanssa ja tuotamme itse palvelut paikan päällä. Henkilökuntamme ja kalustomme varmistaa valitsemasi loman onnistumisen suunnitelmien mukaan. Matkustaminen on silloin hyvin selkeää kun vastuun sisällöstä ja sen toteutuksesta kantaa yksi ja sama taho.

Hyvästä palautteesta rohkaistuneena haluamme nöyrin mielin kehittää itseämme elämysmatkatoimistona. Tervetuloa kanssamme matkalle. Mottona ”älä vain katsele Afrikkaa, vaan koe se”. Karista stressi mielestäsi ja vaihda se hakuna matata-mentaliteettiin, joka on suahilia ja tarkoittaa ei huolia!

Valmismatka rekisteritunnus: 9099/09/Mj
Tilamme voit tarkistaa kuluttajaviraston sivuilta
Noudatamme yrityksenä valmismatkaehtoja